maanantai 15. kesäkuuta 2015

Seattlen vierailu

Seattleen. Sain tilaisuuden vierailla yhdessä "pomoni" Carrien kanssa Seattlessa. Seattlessa on tehty hienoa työtä koskien hulevesiasioita, purohabitaattien kunnostuksia sekä myös Green Factor:iä. Vaikutuksen minuun tekivät myös taide ja sen integroiminen kaupunkiympäristöön: puistoihin, kaduille ja julkisivuihin. Suuren vaikutuksen, muttei positiivisessa mielessä, tekivät myös liikenneruuhkat. Liikenne onkin yksi suurimpia Seattlen haasteita, josta saa paremman käsityksen tuoreesta jutusta täältä.

Seattle.

Green Stormwater Infrastructure. Tapasimme Seattlessa Tracy Tackettin, joka työskentelee kaupungilla "vihreän hulevesi-infrastruktuurin projektipäällikkönä" (Green Stormwater Infrastructure Program Manager). Lyhyen tapaamisen aikana en saanut kattavaa kuvaa hänen vastuualueestaan, mutta pääpaino on hulevesien hallinnassa. Tutustuimme Tracyn kanssa hyvin mielenkiintoiseen hulevesikohteeseen Capitol Hillin alueella, ja saimme tietoa heidän käynnissä olevista muistakin projekteistaan.

Swale on Yale. Kohde sijaitsee keskustan pohjoisosissa. Aiemmin varsin ankeaa, varasto- ja työpaikkapainotteista aluetta kehitetään viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kaupunkiympäristöksi. Alueelle on rakennettu asuntoja, sinne on syntynyt kahviloita, ja katuympäristöjä on kehitetty sekä esteettisesti että hulevesien hallinnan näkökulmasta.


Aiemmin koko Yale oli suunnilleen kuvan kaltaista ympäristoä.

Hulevesien viivytysalue. Vierailimme kahdella kadulla, joille oli toteutettu todella upeat hulevesien viivytysaltaat. Niihin kerääntyy hulevesiä reilun 100 hehtaarin alueelta. Altaat on toteutettu kadun tasosta alas laskettuina rakenteina, jotka on rajattu matalilla, tyylikkäillä aidoilla. Kasvillisuutena on käytetty koristeellisia saroja ja kaisloja. Koko kortteli katu- ja muine ulkoalueineen oli kaiken kaikkiaan toteutettu hyvin korkeatasoisesti.


Uusi Yalen kadun varren hulevesiallas.
  
Kehittämistä. Seattle on panostanut hulevesien kestäviin hallintaratkaisuihin jo toistakymmentä vuotta. Kaupunki tekee kohteissa jatkuvaa seurantaa, jotta ratkaisuista voidaan ottaa opiksi. Seuranta pitää sisällään sekä visuaalista arviointia että toiminnallisuuden arvioimista. Ensimmäisen kokeilevan hulevesiratkaisunsa Seattle toteutti Broadview:n alueella vuonna 2001. Sen jälkeen on toteutettu mm. vierailemani kohteet Pinehurst, Northgate, Highpoint ja viimeisimpänä Yale. Seattlen alkuvaiheen kohteista saa hyvän käsityksen tästä raportista.

Hulevesipainanne Broadview:n alueella.

Taustaa. Hulevesien luonnonmukaisen käsittelyn ja koko vihreän hulevesi-infrastruktuurin yksi keskeisimpiä lähtokohtia on ollut parantaa koko vesistöalueen hydrologiaa. Tähän on kaikkialla Tyynenmeren rannikolla havahduttu nimenomaan lohikalojen suojelemiseksi. 1900-luvun loppupuolella havahduttiin siihen, että täälläpäin hyvin tärkeänä, jopa symbolimaisena pidetyn kalan olosuhteet olivat heikentyneet. Asiaan paneuduttiin, ja yhdeksi keskeisimmäksi syyksi havaittiin rakentaminen lohijokien latvaosissa, minkä seurauksena hulevesien määrä, määrän vaihtelu ja laatu olivat muuttuneet radikaalisti luonnonmukaisesta tilanteesta. Seattlessakin otettiin lähtökohdaksi kunnostaa ja rakentaa uusia alueita niin, että alueen vesitasapaino säilyisi rakentamisesta huolimatta mahdollisimman paljon luonnontilaisen kaltaisena. Tämä tarkoitti sitä, että hulevesiä tulee viivyttää ja pidättää, jotta hulevesitulvat eivät koittelisi alajuoksun puroja ja jokia, ja jotta niihin ei päätyisi lohille haitallisia ainesosia hulevesien mukana.

Highpoint. Sadevesipainanne vasemmalla puistossa, oikealla kadun varrella. Keskellä läpäisevällä betonilla päällystetty kävelytie.

Highpoint. Yalen lisäksi suurimman vaikutuksen minuun teki Highpointin alue läntisessä Seattlessa. Alue on toteutunut vaiheittain siten, että kokonaisuutena se oli valmis vuonna 2010. Alueen pinta-ala on reilut 50 hehtaaria. Alueella asuu n. 4000 asukasta. Hulevesien luonnonmukainen hallinta näkyy alueella sadevesien viivytyksenä tonteilla (mm. "katkaistut" rännit), katujen ja muiden yleisten alueiden sadevesipainanteina, läpäisevinä pinnoitteina ja sadevesialtaina. Alueen ilme on hyvin vehreä, joku voisi sanoa sitä jopa pusikkoiseksi - itseäni se kuitenkin miellytti. Highpointin alueesta löytyy hyvä juttu myös Rakennettu ympäristö -lehdestä.

Water Quality Channel.

Northgate Mall. Pohjois-Seattlessa sijaitsee Northgaten laaja kauppakeskusalue, josta löytyy vaikuttavia hulevesikohteita. Itse kauppakeskuksen laajalla pysäköintialueella on toteutettu hulevesiä pidättäviä biopidätyspainanteita. Kauppakeskuksesta etelään sijaitsee hieno Water Quality Channel -alue, joka on myös viihtyisä puistoalue asutuksen keskellä. Kyseinen suurehko hulevesien biopidätysalue on toteutettu puhdistamaan mm. kauppakeskuksen alueelta valuvia sadevesiä. Se on erityisen tärkeää, koska ne päätyvät täältä Thornton Creekiin - lohien kannalta tärkeään kaupunkipuroon. Vesiä alueelle kertyy lähes 300 hehtaarin valuma-alueelta. Alun perin 1950-luvulla rakennetun kauppakeskuksen vedet johtuivat isoon putkeen, joka päätettiin tuoda "päivänvaloon" 2000-luvun alkupuolella ja korvata hulevesiä viivyttävällä ja puhdistavalla, puistomaisella kanavalla. ("Daylighting the pipe" on tosiaan termi, jota olen kuullut käytettävän useammassakin yhteydessä)

Water Quality Channel:n toimintaperiaate.

Rainwise. Vuodesta 2010 Seattlessa ja naapurikunnassa King County:ssa on ollut käynnissä Rainwise-niminen projekti. Se on suunnattu erityisesti alueille, joissa on sekaviemäröinti. Tavoitteena on vähentää näillä alueilla viemäreihin päätyviä sadevesiä kannustamalla kiinteistöjen omistajia ratkaisuihin, joilla hulevesiä imeytettäisiin, viivytettäisiin ja hyödynneittäisiin omalla tontilla. Näihin toimenpiteisiin voi saada kaupungilta tukea. Mahdollisia korvattavia toimenpiteitä ovat esim. sadepuutarhan rakentaminen tai hulevesien keräystankin hankkiminen. Korvausta voi saada noin 35 dollaria kohden jokaista viivytettävää kattoneliömetriä kohden. Kiinnostuneille asukkaille kaupungit tarjoavat neuvoja, lukuisia koulutustilaisuuksia (yksin kesäkuussa niitä järjestetään neljä kertaa) ja esitemateriaalia.

Sadepuutarha rakenteilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti