lauantai 6. kesäkuuta 2015

Puutarhamatkailua - kolme kohdetta Vancouverista

Puutarha naapurissa. Toukokuun "kotimme" sijaitsi aivan kiinalaiskaupunginosan kupeessa. Naapurikorttelissamme oli yksi Vancouverin tunnetuimpia puutarhakohteita eli Dr. Sun Yat-Sen kiinalainen puutarha. Kyseinen puutarha on voittanut vuonna 2012 “Canadian Garden Tourism / Garden of the Year" -palkinnon. Myos National Geogaphic on nimennyt puutarhan yhdeksi maailman parhaimmista kaupunkipuutarhoista.

Yleinen ja suljettu. Yksityisen ja p
ääsymaksullisen Dr. Sun Yat-Sen puutarhan jatkeena, samassa korttelissa sijaitsee myös kaupungin ylläpitämä Sun Yat-Sen puisto. Nämä kaksi puutarhaa on toteutettu onnistuneesti siten, että ne muodostavat yhtenäisen ja sopusointuisen kokonaisuuden. Jos asuisin pysyvästi puutarhan kupeessa, tulisin varmasti hankkineeksi yksityisen puutarhan vuosijäsenyyden, joka on vajaa sata euroa.


Puutarhan sisäänkäynti.

Ensimmäinen laatuaan. Puutarha on ensimmäinen kiinalainen puutarha, joka on rakennettu Kiinan ulkopuolelle. Se rakennettiin vuosina 1985-86, rakentaminen kesti 13 kuukautta. Puutarha on rakennettu Ming-dynastian aikaisten (1368-1644) suunnitteluperiaatteiden mukaisesti, rakentajana 53 historiallisten puutarhojen rakentamisen taitajaa Kiinasta. Puutarha kuvastaa luontoa epäsymmetrisine kivi- ja kasviasetelmineen, kaareutuvine käytävineen ja vaihtelevine näkymineen.

Neljä elementtiä. Puutarhan sommitelma perustuu, kuten jokaisessa klassisessa kiinalaisessa puutarhassa, neljään pääelementtiin: kiviin, veteen, kasveihin ja arkkitehtuuriin. Yhdessä näiden elementtien luomalla kokonaisuudella pyritään täydelliseen tasapainoon. Puutarhan kivet ovat peräisin Kiinasta läheltä Suzhouta, ja niistä on tehty mm. taidokkaita pintoja koko puutarhaan. Kivien uskotaan tuovan voimaa ja houkuttelevan onnea tuovia henkiä puutarhaan. Kivet ovat puutarhan kova yang - vesi on pehmeä, tasapainottava yin. Myös muotojen, värien sekä varjon ja valon kontrasteilla tuodaan esille yinin ja yangin filosofiaa.



Kasvillisuus ja arkkitehtuuri. Monet lajit ovat kiinalaista alkuperää, mutta puutarhaan on istutettu tarkoituksella myös paikallista lajistoa - se symbolisoi koko puutarhan pyrkimystä kannustaa kulttuurien välisten siltojen luomiseen. Arkkitehtuurin tavoitteena on sulautua luontoon. Kohokohtana puutarhan keskellä on kuin lammen yllä leijuva Ting-paviljonki - se symbolisoi ihmisen luonnollista asemaa taivaan ja maan välissä. Puutarhan rakennuksissa järjestetään jatkuvasti lukuisia tapahtumia ja näyttelyitä, meidän vierailumme aikana yhdessä rakennuksista oli zen-taiteen näyttely.

VanDusenin kasvitieteellinen puutarha. Vancouverin kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1975. Se on kooltaan 22 hehtaaria, ja siellä voi bongata - jos jaksaa - yli 10000 eri kasvilajia. Yksittäisten kasvien määrä on 255 000. Kasvilajikokoelmat edustavat monipuolisia ekosysteemejä trooppisista alueista pohjoisen boreaaliselle vyöhykkeelle saakka. Alueelta löytyy myös mm. kanadalainen perinnepuutarha hyötyviljelyalueineen seka mehiläispesineen sekä Kanadan luonnon alkuperäislajistoa.

Kanadalaisen perinnepuutarhan rehtiä kasvimaata. 

Lasten suosikki oli Maze eli Labyrintti. Siellä oli hetken aikaa oikeasti jännää.

Suunnitelma. Kasvit on jaoteltu alueella eri perustein. Jotkut on ryhmitelty tieteellisen luokittelun mukaan eli alueelta löytyy vaikkapa Laburnum- tai Rhododendron- polut - täällä muuten rhodojen kukinta on jo näin kesäkuun alussa tyystin ohi. Toisaalta kasveja on ryhmitelty niiden maantieteellisen alkuperän mukaan, ja joillakin osa-alueilla kasvit on sijoiteltu vastaten niiden alkuperäistä sijaintia suhteessa topografiaan - esimerkiksi ns. Sino-Himalayan puutarha matkii kasvien luonnollista kasvuympäristöä Himalajan alarinteillä. Kasvien lisäksi puutarhassa on paviljonkeja ja taidetta, myös vaihtuvia näyttelyitä.

Livingstone Laken äärellä.

Taidetta puistossa.

Visitor Centre. Päärakennus ja näyttelyhalli on valmistunut neljä vuotta sitten. Vaikuttava ja hieno rakennus on Living Building - kestävän rakentamisen - mallikohde. Rakennukselle on myonnetty LEED Platinium sertifikaatti. Rakennuksen ovat suunnitelleet Busby Perkins + Will yhdessä maisema-arkkitehti Cornelia Hahn Oberlanderin kanssa. Energiataloudellisuudesta on esimerkki vaikkapa rakennuksessa tarvittava vesi, joka on juomavettä lukuun ottamatta 100-prosenttisesti joko sadevettä tai käytön jälkeen uudelleen puhdistettua vettä. Myös rakennuksen tarvitsema energia on täysin paikalla mm. aurinkopaneelein tuotettua.

VanDusenin Visitor Centre. Huom. oikealla etualalla hieno hulevesi-"kaskaadi".

Opastettuja kierroksia, kursseja ja koulutusta. Puutarhassa järjestetään lukuisia kursseja - niin kasvintuntemuksesta, hyötyviljelystä, mehiläisten hoidosta, vesivärimaalauksesta, valokuvauksesta tai joogasta. Itselleni olisi ollut jo aiemmin tarvetta alkuperäislajien tuntemukseen, jollainen löytyy kurssiohjelmasta. Kokeilin vierailullamme keväistä aistikävelyä, ja sainkin siitä ideoita Jyväskylän Kehä Vihreälle toteutettavaan teemareittiin - teemareittikysely on muuten auki vielä kesäkuun loppuun asti!


Näkymä Queen Elizabeth -puiston huipulta kohden keskustaa. 

Queen Elizabeth Park. "Kivenheiton" päässä VanDusenin puutarhasta sijaitsee kuningatar Elizabethille omistettu puutarha. Puutarhassa, mäen huipulla, sijaitsee Bloedelin talvipuutarha. Sen edustalta avautuu huikeat näkymät yli Vancouverin. Kyseisen rakennuksen ja puiston toteutuminen 1960-luvulla mahdollistui anteliaan yksityislahjoittajan ansiosta - nimeltään Bloedel.

Bloedelin talvipuutarha.

Sisällä. Talvipuutarhassa on kolme erilaista ilmastovyöhykettä: trooppinen, subtrooppinen ja aavikko. Siellä on 500 kasvilajia (mm. tuttuja kodin viherkasveja, kuten orkideoita, kaktuksia, fiikuksia ja palmuja) sekä 100 erilaista lintulajia. Talvipuutarharakennus on luokiteltu kaupungin A-luokan suojelukohteeksi - modernin arkkitehtuurin suojelua siis. Bongasimme puutarhassa monia ihastuttavia ja värikkäitä lintuja.

Tämä pikku kaveri tykkäsi poseerata - kyllähän sen kelpaakin!

Ulkotilat. Alueelle saavuttuani hetkisen aikaa kummeksuen katselin ympärilleni - tuntui kuin paras paikka, mäen päällä, olisi omistettu autoille. Löytyihän sieltä sitten onneksi paljon mukavampiakin ympäristöjä. Yksi lasten suosikki oli iso suihkulähdeallas, jossa (ilmeisesti) saa kahlata - ohjelmoitu suihkulähde-performanssi tuotti pikkuväelle paljon iloa ja oli todella komea. Varsinaisessa puistossa emme kovin paljoa enää päivän lähetessä loppuaan jaksaneet kiertää, mutta näin pikakäynnilläkin sieltä tuntuu löytyvän todella mukavia puisto- ja piknik-alueita.

Talvipuutarhan luota avautui hienot näkymät Queen Elizabeth -puistoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti