tiistai 16. kesäkuuta 2015

Seattlen Olympic Sculpture Park

Downtownin suurin puisto. Vajaa kymmenen vuotta vanha Olympic Sculpture Park on Seattlen ydinkeskustan suurin puisto, kooltaan se on n. 3,5 hehtaaria. Aiemmin paikalla oli teollisuutta, ja se onkin käynyt läpi melkoisen muutoksen viime vuosikymmenellä. Alueen läpi kulkenut tie osin katettiin, jotta saatiin esteetön yhteys merenrantaan. Puisto ylittää myös rautatien. Yhteys muodostaa siksakin muotoisen, vajaan 700 metrin pituisen kävelyreitin puiston halki.

Olympic Park kuvattuna Seattlen Space Needlestä.

Toteutus. Puiston ovat suunnitelleet Weiss/Manfredi Architects sekä Charles Anderson Landscape Architecture monien muiden erityiskonsulttien muodostaman suunnitteluryhmän kera. Puisto on toteutettu yksityisen säätiön ja Seattlen Taidemuseon yhteistyönä, ja sen ylläpito on museon vastuulla. Itse rakentaminen mahdollistui pääosin yksityisten lahjoitusten avulla - niitä onkin tarvittu huikea määrä, sillä puiston rakentamiskustannukset olivat 85 miljoonaa dollaria. Puisto on palkittu usealla palkinnolla, niin arkkitehtuurinsa, maisema-arkkitehtuurinsa, insinöörisuunnittelunsa että kestävien suunnitteluperiaatteidensa ansiosta.

Näkyma saavuttaessa puistoon Paccar-paviljongin suunnasta.

Kulttuuria. Puisto on samalla suuri ulkoilma-taidenäyttely, josta voi bongata maailmankuulujen taiteilijoiden vaikuttavia teoksia (ilmaiseksi). Lisäksi siellä on vaihtuvia näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia. Satuimme paikalle sunnuntaina, jolloin alueella oli jonkin sorttinen koirakonsertti (katsojina oli siis ainoastaan koiranomistajia koirineen ja ohessa oli erilaisia kojuja, joista myytiin erilaista koirille suunnattua tavaraa ja asustetta). Puistossa ja sen Paccar-paviljongissa voi myös järjestää yksityisiä tilaisuuksia, ja ilmeisesti se on suosittu häätilaisuuksien pitopaikka.

Paccar-paviljongin viereinen terassialue, jossa meneillään konsertti.

Taideteoksia. Näkyvin teos puistossa on keskellä aluetta sijaitseva kirkkaan punainen "Eagle", joka on Alexander Calderin teos. Yhdessä ympärillä olevien punaisten tuolien kanssa se muodostaa luonnollisen oleskelupaikan, jossa voi nauttia puistosta avautuvista huikeista merimaisemista kohden Olympic-vuoria. Itseäni miellyttivät erityisesti myös Richard Serran "Wake", Beverly Pepperin "Perre's Ventaglio III" ja Roxy Painen hopeinen puu "Split". Todella kaunis oli myös Ginny Rufnerin penkki "Mary's Invitation - A Place to Regard Beauty".

"Wake".

"Split".

"Mary's Invitation - a Place to Regard Beauty".

Ekologisia tavoitteita. Puiston toteutuksessa on ollut tavoitteena erityisesti myös luonnon monimuotoisuuden palauttaminen. Puistossa on käytetty paljon luonnonmukaista lajistoa. Puiston tiukka muotokieli ja pelkistetyt nurmialueet yhdessä luonnonkasvialueiden kanssa luovat alueen eri osien välille kontrastia. Ekologiset tavoitteet eivät kohdistu vain maalle, puiston kunnostuksen yhteydessä merenranta-alueita ennallistettiin, ja toimenpiteet ulottuivat myös vedenalaiseen maailmaan. Ranta-alueita ennallistettiin lohille sopiviksi habitaateiksi, joista löytyy niiden kaipaamaa suojaa ja ruokaa.

"Perre's Ventaglio III" ja luonnonmukainen taskupuisto.

Hulevesiä ja maanmuokkausta. Myös sadevesien käsittely paikan päällä on ollut yksi lähtökohta puiston suunnittelussa. Alueen läpäisevät pinnoitteet sekä maanalaiset viivytysrakenteet huolehtivat siitä, että sadevedet viipyvät alueella. Alueen aiempi toiminta oli saastuttanut maaperää, ja sen puhdistaminen on ollut iso urakka. Puiston korkeustasojen toteuttaminen on vaatinut n. 150 000 kuutiometrin maatäyttöjä.    

Puiston rakentaminen on vaatinut järeitä rakenteita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti