perjantai 12. kesäkuuta 2015

Hulevesikohteita Surreyssä I

Paljon nähtävää. Hulevesien osalta täällä päin maailmaa on paljon hyviä esimerkkejä ja nähtävää. Osastoni (Drainage ja Environment) tehtäviä on huolehtia kaupungissa mm. hulevesien hallinnasta. Pyrkimys on viivyttää ja imeyttää hulevesiä mahdollisimman paljon syntypaikoillaan, ei vain tulvien ehkäisemiseksi vaan erityisesti myös laadullisista syistä. Täällä kun hulevedet päätyvät jossain vaiheessa puroihin, joista lähes kaikki ovat tärkeitä lohien habitaatteja. Parilla alueella hulevedet on vaadittu imeytettävän paikan päällä jopa 100-prosenttisesti, toinen näistä on Campbell Heightsin alue.

Kohteita. Esittelen tässä blogissa käytännön kohteita, joihin olen käynyt tutustumassa paikan päällä. Myöhemmin on tarkoitus vielä kirjoittaa enemmän hulevesien suunnittelusta, erityisesti ns. ISMP-suunnitelmista (Integrated Stormwater Management Plans). 

Kuvassa Guildford Heights Park ja sen viivytysallas. 
Lähde: Surreyn kaupunki. 

Guildford Heights Park. Kyseessä on noin 6,5 hehtaarin kokoinen puistoalue, josta osa on rakennettua puistoa nurmikenttineen ja leikkialueineen. Pohjoisosaa puistoa hallitsee hulevesien viivytysallas, jonka ympäriston suunnittelussa on ollut keskeinen periaate luonnonmukaisuus. Hulevesialtaasta vedet johdetaan suodattumisen ja puhdistumisen jälkeen Serpentine Creekiin, josta edelleen ne päätyvät Surreyn yhteen tärkeimmistä joista, Serpentine-jokeen. Lohet on tarkoitus saada nousemaan aikoinaan altaaseen saakka, kunhan muutamia esteitä alajuoksulta saadaan vielä poistettua. Myos puiston pelikenttä on muotoiltu siten, että se voi toimia suurilla sateilla hulevesien viivytysalueena.

Guildford Heightsin viivytysallas.

Spirit Garden. Etelä-Surreystä loytyy hulevesien viivytysalue, josta on kehittynyt lähialueen asukkaiden helmi. Kyseessä on pieni, noin reilun 1000 neliömetrin alue, johon kaupunki on toteuttanut hulevesien viivytysalueen pienine altaineen ja kaartuilevine uomineen. Sen kautta johdetaan kadulta hulevesiä, jotka kerääntyvät n. 20 hehtaarin alueelta. Tarkoitus on puhdistaa ja viivyttää hulevesiä ennen kuin ne johdetaan takaisin kadun kuivatusverkostoon, ja jatkavat matkaansa kohden Chantrell Creekiä ja Nicomekl-jokea.


Spirit Gardenin sadepuutarha.

Talkootyotä. Asukkaat ovat "omineet" alueen kaupungin myötävaikutuksella. He ovat istuttaneet alueelle runsaasti koristekasveja, ja he hoitavat aluetta intensiivisesti. Kaupunki tukee asukkaita vuosittain rahallisesti pienellä summalla. Asukkaat ovat antaneet sadepuutarhalle jopa nimen (Spirit Garden), ja sillä on omat Facebook-sivutkin. Jonkinlaista kummipuisto-toimintaa siis. Spirit Garden:sta voi katsoa myös esittelyn Youtubessa.

Läpäisevää betonia. Kävimme myös parissa kohteessa, joissa on kokeiltu läpäisevää betonia. Vanhempi alue itäisessä Surreyssä on vajaa kymmenen vuotta vanha, eikä sitä ole ylläpidetty mitenkään tänä aikana. Teimme pienen kokeen vedellä parissa kohtaa. Kuluneemmalla kohdalla läpäisevyys oli jo heikentynyt, mutta toisella kohtaa vesi hulahti pinnoitteen läpi hetkessä. Vaikuttavaa.

David Hislop testaamassa läpäisevää pinnoitetta.

Blackie Spit. Eteläisessä Surreyssä, Crescent Beachin alueella on uudempi kohde, jossa kaupunki on myös kokeillut läpäisevää betonia pinnoitteena laajoilla katu- ja pysäköintialueilla. Alueella ei ole ollenkaan perinteistä putkiverkostoa, kaikki vesi imeytyy pinnoitteen läpi tai johtuu kadun viereiseen hulevesipainanteeseen. Läpäisevästä betonista tai asfaltista ei vielä ole pitkää kokemusta, mutta Blackie Spitin pinnoite kuulemma tuntuu toimivan. Kustannuksiltaan pinnoitteen hinta on vielä kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Blackie Spit:in kohteesta löytyy myös lyhyt Youtube-video.
     

Läpäisevää betonia ja kadun varren hulevesipainanne.

Robson Creek. Robson Creek on kohde luoteisessa Surreyssä. Siellä lähdettiin yhdessä puisto-osaston kanssa parantamaan puiston toiminnallisuutta, esteettisyyttä sekä hulevesien hallintaa. Puiston parantaminen on ollut tärkeä piristysruiske 70-luvun asuinalueella. Puistossa on hulevesien viivytysaltaiden sarja luonnonmukaisine rantavyöhykkeineen. Sieltä vedet johtuvat luonnontilaiseen puroon, johon myös lohet nousevat kutemaan syksyisin. Puiston nurmikenttä toimii myös rankkasateella hulevesien kerääntymisalueena.

Robson Creekin alimmainen hulevesiallas.

Rännit. Surreyn säännokset hulevesistä (Stormwater Drainage Regulations and Charges By-Law) määräävät, että yksittäisten pientalojen kattovesiä ei saa johtaa suoraan sadevesiputkeen, vaan ne tulee viivyttää pihalla. Kuitenkin vanhimpien kiinteistojen osalta kunta ei voi takautuvasti vaatia niitä "katkaisemaan" ränninsä. Siten esim. pohjoisosissa kaupunkia on arveltu vielä olevan lukuisia kiinteistojä, jotka ovat kytkeneet kattovetensä suoraan hulevesijärjetelmään. Joillakin uudemmilla alueilla kiinteistöt on velvoitettu myös toteuttamaan "kivipesiä", joiden kautta hulevedet imeytetään maahan.

Talojen kattovedet viivytetään ennen putkistoon tai yleisille alueille johtamista.

South Surrey Recreation Center. Alueelle toteutettiin vajaa 10 vuotta sitten virkistyskeskuksen laajennus. Vanha rakennus säilytettiin, sen kattovedet johtuivat aiemmin viheralueelle. Kun laajennusosa toteutettiin, tälle alueelle rakennettiin läpäisemätonta pysäkointialuetta. Tuloksena oli ongelmia. Asia korjattiin muutama vuosi myöhemmin, ja tuloksena on toimiva ja viihtyisä sadepuutarha rakennuksen ja parkkipaikan välissä.

 Sadepuutarha eteläisessä Surreyssä.

Morgan Crossing. Morgan Crossing on alue, jossa on sekoittuneesti niin kaupallisia palveluja kuin asumista. Alueen rakentaja on panostanut sekä maisemasuunnitteluun että hulevesien hallintaan. Sen näkeekin jo muutama vuosi alueen toteutumisen jälkeen vehreytenä ja viihtyisyytenä. Keskeisessä korttelissa on myös huikea viherkatto - asukkaiden oma privaatti oleskelupiha.

Hieno viherkattokohde Etelä-Surreyssä.
Ilmakuva: Surreyn kaupunki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti